Täsä ois nyt sitte tarkotus avata hieman meidän perheen arkea sieltä asti, kun tuo meijän poika putkahti tähän maailmaan, ja hieman valottaa millaista arki on ollut sen kanssa aiemmin. Kirjotuksia SAATTAA tulla näin alkuun tiheämmin, kun on paljon kaikkea. Itsestäni en paljasta muuta, kun sen että olen isä (sivun nimikin sen kertoo), -88 syntynyt, tykkään urheilusta ja teen 3-vuoro työtä. Enempiä en paljasta, kun hei vähänkö on noloo että isä kirjottelee jotai blogia! Meistä sen verran, että asustellaan pojan äidin ja kahden pienen koiran kanssa rivitalossa, hieman Järvenpäästä pohjoiseen.

Mutta sitä taustaa..... Pojalla oli laskettu aika syyskuun alussa 2013, ja olin siitä syystä varannut sinne myös olemattoman kesälomani (sitä oli vain kaksi viikkoa, kun olin vaihtanut työpaikkaa). Poeka päätti kuitenkin hieman ennen laskettua aikaa putkahtaa tähän maailmaan. Mitään merkkejä ei ollut siitä, että poika saatais syntyä muutamaa päivää aiemmin. Äiti oli jopa edellisenä päivänä käynyt neuvolassa ja täti oli siellä sanonut, että tää menee varmasti yliajalle. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan sairaalaan lähdettiin seuraavana aamuna kun yöllä meni lapsivedet ja säännölliset supistukset alko. Sairaalassa tulikin sitten vietettyä vuorokauden verran, kun herra ei ois millään halunnut tulla ulos. Siinä vaiheessa kun synnytys alko, niin itsellä oli migreeni, joten samalla kun keskityin antamaan henkistä tukea äidille, koitan saada pidettyä itseni kasassa, ettei tartte mennä vessaan oksentamaan. Napanuoran jaksoin leikata, mutta pesemään en suostunut. Ihan vain sen takia, että päätä särki todella paljon, enkä halunnut ruveta siinä olotilassa pitelemään pienokaista, kun kädet tärisi päänsärystä ja onnesta muutenkin. Poika oli täysin terve syntyessään (mikä on ihme kun ottaa huomioon millanen isä on...) ja sai yheksän pistettä. Synnytys merkattiin lopulta kestäneeksi 16 tuntia. Toivottiin perhehuonetta ja sellainen onneksi myös saatiin. Äiti oli todella väsynyt valvomisten ja synnytyksen takia, joten itse pääsin suoraan opettelemaan hanurin pesun ja vaipan vaihdot ym.. Homma oli todella hyvä, koska olen ollut todella arka vauvojen kanssa, enkä ole suostunut siskojen vauvojakaan ottaa syliin. Arkuudesta ei ollut tietoakaan, kun pääsi käsittelemään omaa pienokaista, mutta edelleenkään en suostu muiden vauvoja ottaa syliin, ettei ne vaan mene rikki.

Kotiin päästiin kolmen päivän päästä, ja siitä se hurlumhei ja valvotut yöt sitten alkokin. Seuraavat neljä kuukautta poika herätteli viidestä kahdeksaan kertaa yössä, ja nukahtamiseen kestänyt aika oli noin keskiarvollisesti varmaan kahdesta kolmeen tuntia. Pahimpana yönä poika valvo aamu seitsemään asti. Päiväunia nukku noin kolmisen tuntia ja oli sen jälkeen kahdesta neljään tuntia hereillä. Nouvolatädille kun asiasta sanottiin, niin hän ei sitä noteerannut mitenkään. Keskittyi täysin äitin vointiin, ja kyseli vain, että "oletko sä masentunu kun oot niin väsyny". Teki mieli sanoa, "vittu mitä veikkaat väsyttääkö jos yössä saa nukuttua maks. neljä tuntia yöstä toiseen. Päivisin poika kuitenkin oli todella ilonen, mikä sai jaksamaan etiäpäin. Neljän kuukauden ikäsenä tehtiin jouluna viikon reissu Canarialle. Vaikka pelättiin, että miten kuuden tunnin lento sujuu, niin poika oli kun unelma! Ei mitään itkua, joi maidot nätisti ja nukku suurimman osan ajasta. Reissun poika nukku muutenkin paremmin, kun yöt noin yleensä muuten tuohon aikaan. Herätti yössä vaan kolme kertaa...

Neljästä kuukaudesta noin kahdeksaan kuukauteen poika herätteli enää neljä kertaa yössä. Tässä välissä onkin tapahtunu hirveesti kehitystä noin muuten pojan kehityksessä. Alotti ryömimään, nousi tukea vasten seisomaan kuuden kuukauden ikäsenä, oppi konttaamaan, ja oppi kävelemään tuen kanssa. Sanoja ei tosin tullut ollenkaan.

yhdeksästä kuukaudesta vuoden ikään poika herätteli enää kahdesta kolmeen kertaan yössä. Oppi kävelemään tuetta 10kk ikäsenä ja kaikki paitsi taaimmaiset poskihampaat oli puhjennu. Sanoja ei vielä tässä vaiheessa tullut ollenkaan. Muutaman kerran vahingossa oli äiti tullut, mutta muuten ei mitään.

Vuoden ikäsestä eteenpäin poika onki sitte herätelly enää yleensä noin kerran yössä, ja nukkuu yhtämittaa kahdeksasta kymmeneen tuntia. Nukkuu edelleen pinnasängyssä, ja vaikka osaa kiivetä sieltä pois, niin onneksi ei sitä öisin tee. Oma "normaali" sänky on ollut ostettuna jo kohta kuukauden, mutta ei olla sitä laitettu. Toukokuussa 2015 käytiin leikkauttamassa kielijänne, kun kielen kärki ei tullut edes alahuulen päälle. Saatiin onneksi molemmat olla sairaalassa mukana. Ihan meinas tulla tippa linssiin, kun äiti lähetti kuvan heräämöstä. Oli se vaan niin sulonen näky ja samalla kuitenkin niin lohduton, kun pienokainen nukku happimaski päässä.

 

Tällänen on ollut meidän alku... Alku rankkaa mutta onneks on helpottanut. Todella paljon on matkalla ärsyttänyt ja suoraan sanottuna vituttanut isäni jatkuva kommentti "ette tätä valvomista kohta edes muista". Tota samaa kun kuuntelee vuoden verran, niin... Muutaman kerran tehnyt nyt mieli sanoa, että kun itselläs ei ole kokemusta tollasesta valvomisesta, niin voisitko olla kommentoimatta mitään. On eriasia valvoa vapaaehtoisesti tai vaikka jonku kivun takia muutamia öitä tai vaikka viikon, mutta kun se valvominen kestää kuukaudesta toiseen, niin se on jotain mitä ei voi ymmärtää ellei ole kokenut sitä. Joten sinä joka mahdollisesti luet tätä, älä vaan ikinä mene sanomaan kenellekkään vastaavaa, jos et ole sitä kokenut! Tarjoa apua tai keksi jotain muuta. Pojasta on kasvamassa todellinen jääräpää, mutta eipä tälläsistä vanhemmista voi muuta odottaa. On se onneksi myös todella ilonen ja kunnon velmu. Sanoja on alkanut tulla kovalla tahdilla, joka viikko tulee vähintään yks uus sana.

Eipä mulla vissiin muuta... Kirjottelen lisää, kun saan taas aikaseksi. Kesäkuussa ollaan menossa pariksi viikoksi Hua Hiniin, joten eiköhän siihen valmistautumisesta ja siellä olemisesta tule omat juttunsa ainakin lähiaikoina.